Uusien opiskelijoiden ohjelma, syksy 2017

Tervetuloa opiskelemaan Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun!

Tämä sivu on tarkoitettu kevään 2017 yhteisvalinnassa ja maisteritason erillisvalinnassa (pääaine laskentatoimi) valituille uusille opiskelijoille. Kansainvälisten maisteriohjelmien uusille opiskelijoille suunnattu sivu löytyy englanninkieliseltä For new students -sivulta.

Opintosi alkavat kauppakorkeakoulun uusien opiskelijoiden vastaanottotilaisuudella perjantaina 1.9.2017 klo 9.00 Saalastinsalissa (ks. kampuskartta). Samalla käynnistyy uusien opiskelijoiden orientaatioviikko, jonka aikana käsitellään mm. opintojen aloittamiseen ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman laadintaan liittyviä asioita. Oulun yliopiston ja kauppakorkeakoulun järjestämät tilaisuudet kuuluvat opintoihisi, joten osallistuthan niihin aktiivisesti. Osana orientaatioviikon ohjelmaa uudet opiskelijat osallistuvat myös Future Factory –työpajaan.

Ohjelma sisältää myös opiskelijajärjestö Finanssi ry:n organisoimia vapaaehtoisia tilaisuuksia ja tapahtumia, jotka tarjoavat mahdollisuuden tutustua sekä oman että muiden vuosikurssien opiskelijoihin.

Orientaatioviikon ohjelma

Perjantaina 1.9.
9:00-11:00          Uusien opiskelijoiden vastaanotto, paikka: Saalastinsali
                            Pienryhmiin jakautuminen, pienryhmäohjaajien ja omaopettajien tapaamiset
12:15                   Rehtorien tervehdys uusille opiskelijoille. Rehtorit toivottavat uudet opiskelijat tervetulleeksi yliopistoyhteisöön. Paikka: Linnanmaan kampus, keskusaula, ravintola Napa
13:30-14.30         Warm up - infotilaisuus, paikka: L3
 
17:00 Finanssi ry:n fuksipäivä, lähtö Torinrannasta
 
Maanantai 4.9.
8:15-10:00            Yhteisvalinta: Uusien opiskelijoiden OPS info ja kieli-info, paikka: L6
9:00-10:00            Maisteritason erillisvalinnan yleinen opintoinfo, paikka: SÄ105
10:00-11.00          Laskentatoimen omaopettajatapaaminen, paikka: SÄ105
12:15–16:00         Big Bang- työskentely ryhmissä, paikka: L3
 
18.00 kaupunkikierros, Finanssi
 
Tiistai 5.9.
10:00–12:00          PRO-tapaamiset porrastetusti, tietokoneluokat TA102, HU383 ja YL124
 
Yhteisvalinnassa ja maisteritason erillisvalinnassa hyväksytyt opiskelijat:
12:00–14:00          Yliopiston palvelut tutuksi -tapahtuma
14:00-16             Closing- tuotoksen viimeistely, paikka: L5
 
Keskiviikko 6.9.
8:15-10:00         Voting- muiden tuotoksiin tutustuminen ja äänestys, paikka: L3
 
10:00-14:00         Finanssi ry:n kiltahuonepäivä
10:00-14:00         Vulcanaliapäivä: Järjestömessut (OYY)
14:00-15:00         Kulkue
15:00-17:00         Yliopiston avajaisjuhla
19:00                    Vulcanalia-päivän iltajuhla
 
illalla NESU-Finanssi ry:n harkkasitsit
 
Torstai 7.9.
Omaopettajatapaamiset ryhmittäin:
klo 9:15-11
  • Tuure Väyrynen MA342
  • Erkki Lassila TA101
  • Antti Alakiuttu IT133
  • Eija-Liisa Heikka KK223
  • Marianne Ylilehto TS128
  • Timo Pohjosenperä TS101
  • Hanna Okkonen 131

klo 12.15–14

  • Jenni Mikkonen SÄ111
  • Teemu Meriläinen SÄ110
 
14:15-16:00         Future Factory –työpaja: Gala – voittajien juhlistaminen kutsuvierasbileissä
 
 
illalla Poikkitieteelliset haalaribileet
 
Perjantai 8.9.
9:00-12:00          Sivuaineinfo, paikka: L6
 
Future Factory -työpaja on tarkoitettu sekä yhteisvalinnassa että maisteritason erillisvalinnassa hyväksytyille opiskelijoille
 

Opintojen suorittamisesta ja toteutuksesta

Kauppakorkeakoulun opinto-oppaasta saat kokonaiskuvan omasta tutkinto-ohjelmastasi, sen rakenteesta sekä opintojen ajoituksesta. Oppaassa on myös kuvattu opintoihin liittyvät käytänteet, joten siihen kannattaa perehtyä huolella. Uusi opinto-opas löytyy Kauppakorkeakoulun verkkosivuilta.

Omaopettajat ja pienryhmäohjaajat

Sinulle nimetään omaopettaja ja pienryhmäohjaaja, jotka ovat tukenasi opintojen alkuvaiheessa. Pienryhmäohjaajina toimivat ylempien vuosikurssien opiskelijat tutustuttavat sinut paitsi yliopistoon ja sen palveluihin, myös ainejärjestö Finanssi ry:n toimintaan ja muuhun vapaa-ajan toimintaan. Omaopettajat ja pienryhmäohjaajat tulevat sinulle tutuksi orientaatioviikon aikana.

Lisätietoja omaopettajien ja pienryhmäohjaajien toiminnasta löydät kauppakorkeakoulun Ohjaus ja tuki –verkkosivulta.

Viestintä ja tiedotus

Muista seurata tiedekunnan ja yliopiston nettisivuja aktiivisesti. Opintoihin liittyvistä asioista viestitetään pääsääntöisesti sähköpostitse, joten varmista että WebOodissa (opintotietojärjestelmä) oleva sähköpostiosoitteesi on aina ajan tasalla.  Suosittelemme käyttämään opiskelijasähköpostiosoitetta, joka on osa yliopiston opiskelijoilleen tarjoamaa Office365 –palvelua. Viestien läpimenon varmistamiseksi, älä käytä WebOodissa Gmail- ja Hotmail-osoitteita.

Oulun yliopiston opas uusille opiskelijoille

Opintojen aloittamiseen liittyvää tietoa (ilmoittautuminen, opinto-oikeudet, käyttäjätunnus, asuminen yms.) löydät yliopistotason Uudelle opiskelijalle – verkkosivuilta.    

Kaikissa opintoasioihin liittyvissä kysymyksissä voit lähettää viestiä osoitteeseen: study.business (at) oulu.fi.

Menestystä opintoihin!

Viimeksi päivitetty: 31.8.2017