Perustehtävä ja tavoitetila

Missio

Edistämme liiketoiminnan ja talouden osaamista yhteistyössä tiedeyhteisön, liike-elämän kumppaniemme ja muun yhteiskunnan kanssa. Koulutamme opiskelijoitamme asiantuntijuuteen ja luomme edellytyksiä johtajaksi kasvamiselle. Tuomme kansainvälisen näkökulman liiketoiminnan ja talouden kehittämiseen erityisesti Pohjois-Suomessa.

Visio

Olemme Oulun yliopiston kansainvälinen, monitieteinen ja tutkimusperustainen kauppakorkeakoulu. 

Arvot

Toimintamme kolme perusarvoa ovat asiantuntijuus, vastuullisuus itseä ja muita kohtaan sekä edelläkävijyys.

Viimeksi päivitetty: 15.7.2016